* * * * *
Harmaalan nuorta emäntää tultiin pyytämään paikkakunnan raittiusseuran iltamiin puhujaksi.
Pyynnön esitti nuori Heinälän isäntä, joka kuului olevan esimies.
— Vai on tälläkin kylällä raittiusseura, naureksi Kerttu. — Ja minä sitten muka puhujaksi.
Vieras istui keittiön penkillä ja pyöritteli neuvottomana hattuaan.
— Onhan se… tahtoo olla harrastuksen puutetta… näissä paremmissa ihmisissä.
— Niin kuuluu. Viinoja kuulutaan keitettävän muutamien talojen karjakeittiöissäkin, sanoi Kerttu, tarjotessaan kahvia vieraalle. — Mitä se teidän seura on saanut oikein aikaan, kun tämä kylä on niin kuuluisa viinoistaan?
Vieras nolostui yhä enemmän: Tämäpä uusi emäntä oli kovin ankara.
Minkäpä niille, viinankeittäjille ja keitättäjille.
Kerttu tiesi ne raittiusseurojen puuhat ja saavutukset. Kotikylällään oli hän ollut jäsenenä jonkun aikaa ja käynyt kokouksissa, mutta sitten kyllästynyt. Kokouksissa jauhettiin turhia juttuja ja kinasteltiin. Kaikki olivat jäykkiä ja virallisia ja takanapäin syyteltiin toisiaan milloin mistäkin.
— Taitaa olla teillä samanlainen seura kuin meilläkin, ettei saatu mitään aikaan, sanoi Kerttu Heinälän isännälle. — Viime lopulta jo pelkäsivät kokouksia ja iltamiakin.