— Kyllä se on Kustaakin aina luvannut, että nyt minä en enää maista tippaakaan, mutta jo muutamien päivien päästä pitää saada vaikka kiven kolosta.
— Kyllä kai päätöksensä voi pitää, jos vain oikein tahtoo, sanoi
Markku, vaikka tiesi luonteensa horjuvaisuuden.
— Niin, ja naisten velvollisuus on auttaa miehiä pysymään päätöksissään, sanoi Kerttu. — Minun mielipiteeni on tämä, että viinojen valmistus ja nauttiminen loppuisi piankin, jos naiset vain todenteolla tahtoisivat.
Emännät hymyilivät.
Kovinpa tämä uusi emäntä taisi olla etevä, oli ainakin olevinaan. Kyllä se tiedetään, mitä se naisten sana siinä asiassa vaikuttaa. Alkavat vain torailla. Mokomakin hattara tässä vanhempiaan neuvomaan.
— Tuima riita siitä syntyy, jos heille siitä sanoo, vakuutti Kustaava.
— Minäkin olen ihan Jumalan sanan avulla koettanut, mutta…
— Ei siinä Jumalan sana auta, kivahti Markku.
— Mikä se sitten, ellei..?
Laara nykäisi huivinsa solmua, että oli tukehtua ja seisoi pönäkkänä, seivästäen silmänsä Markkuun.
Jo tässä ihmeitä, kun rapajuoppo raittiusneuvojaksi…