Emäntä seisoi takan nurkalla siunaillen.
— Katsohan kutjakkeita, minkä elämän nostivat… kohta ne iskevät yhteen… voi hyvä isä siunaa.
Sattuikin tuo Hameahon isäntä tulemaan. Kohta ne repivät senkin. Auta armahinen.
Kuivalan kylälle oli levinnyt huhu, että vakuutusherroja oli
Kana-ahossa ja Djefvulsinidin vakuutetut tulivat oikeuttaan valvomaan.
Suutari Horttanainen, Näreen kyllästynyt asiamies, oli pitänyt
Djefvulsund'in vakuutusta voimassa, saadakseen sen vapaakirja-arvoon.
Nyt hän oli kuullut yhtiön kohtalosta ja tuli ensimäiseksi luullen
Kana-ahossa olevan Djefvulsund'in herroja.
Horttanaista seurasi suutari Jortikainen, jonka pojat olivat keväällä saaneet Kanteleelta perhanaiset pakinat tervaisesta venheestään.
Suutarit istuivat penkille ja silmäilivät nähtävästi osanotolla riidelleitä ja nyt vielä huohottavia herroja.
— Mitenkä se on niiden Jehvelsuntin vakuutusten kanssa? Alotti Jortikainen, ja hänen luiseva leukansa tärisi sisäisestä mielen liikutuksesta. Herrat kehuivat sen yhtiön parhaimmaksi yhtiöksi, ja nyt se oikaisi jo koipensa.
— Ehkäpä nämä herrat maksavat meille markkamme takaisin, virkkoi
Horttanainen ja käänsi piikkipartansa kysyvästi Kanteletta kohti.
— Menkää sieltä vaatimaan markkojanne takaisin, jossa pippuria kasvatetaan, karjaisi Kantele.
— Voi täytehinen! Vai meiltä te vaaditte Djefvulsund'iin heitettyjä rahojanne takaisin, ärähti Keikaus.