— Voi noita syntisiä, päivitteli matami.
Hakkarainen tarttui taas luutaansa ja jatkoi työtään. Tornikello löi seitsemän ja ajuri Tossavainen kävellä köhnysteli piiska kainalossa matamin kahvikojulle jatkamaan keskeytynyttä keskustelua.
* * * * *
Böljengögel istui puiston penkillä ja hieroksi päätään, jossa tuntui tuhannet sepät takovan tänä aamuna. Eilen hän oli tullut kaupunkiin ja saanut mitään aavistamatta ankaran iskun, joka musersi kokonaan hänen taloudelliset suunnitelmansa. Hänet oli sanottu irti toimestaan, joka oli alkanut hänelle käydä kaikista koettelemuksista huolimatta rakkaaksi. Kuten sanottu isku tuli odottamatta, ja hän oli mieltään keventääkseen pistäytynyt iltamyöhällä seurahuoneelle, jossa sattui olemaan muutamien Djefvulsund'in herrojen kekkerit. Mainitut herrat olivat nyt jääneet toimettomiksi ja pitivät kunnia-asianaan vielä kerran yhdessä koukistua kättään ja sanoa samalla liikuttavat hyvästit toisilleen. Böljengögel oli otettu avosylin vastaan, kun asianomainen oli ensin kertonut häntä kohdanneesta onnettomuudesta. Ja seurauksena siitä oli, että sepät takoivat nyt hänen päässään hirvittävällä raivolla.
Kantele oli myöskin Nakkilassa ja kulki sattumalta puiston halki, menossa tapaamaan lehtori Linnasta, jota eilen oli valmistanut vakuutettavaksi. Böljengögel huomasi entisen virkaveljensä ripeästä käynnistä, että tämä oli vielä yhtiönsä palveluksessa ja varmasti menossa häiritsemään jonkun kaupunkilaisen aamurauhaa.
— Hei.
— Heipä hei. Kas, Johanneshan siinä.
Kantele istui hänen viereensä ja katseli osanotolla Johannes Ferdinandin tänään niin pitkältä näyttävää naamaa. Hän tiesi syyn siihen mutta teeskennellen tietämättömyyttä virkkoi:
— Sinähän näytät kovin happamalta, veli hyvä. Oletko kipeä?
— Olenhan minä hieman kipeäkin, murahti asianomainen.