Jussi Minkkisellä. Kuvakkeen kauppa-apulaisella oli Kerälle vanhaa kaunaa ajoilta, jolloin Kerä oli ollut Nakkilassa konttoristina. Kauna oli syntynyt siitä, että Kerä oli anastanut Minkkiseltä mielitietyn, lihakauppias Mutikaisen tyttären, Annan, jonka Minkkinen oli saanut suurella vaivalla ensin omakseen. Nyt oli hänellä sopiva tilaisuus kostoon, ja samalla saisi hän tilaisuuden vapauttaa isäntänsä painajaisesta ja itse tienata kympin. Mieluisempaa tehtävää ei hänelle ollut koskaan uskottu.
Kohta tulikin Kerä myymälään, jossa tällä kertaa ei sattunut olemaan ostajia, ja kysyi Minkkiseltä:
— Sinäkö kuuluit ottavan vakuutuksen Näreessä?
— Kunhan ensin kuulen ehdot, myönsi Minkkinen.
Kerä luki prospektinsa kannesta kanteen ja kysyi
— Otatko sinä isonkin vakuutuksen?
— Enhän minä aivan pientäkään… Minulla on työtä tuolla makasiinissa.
Lähtisit sinne, niin puhuttaisiin siitä lähemmin.
Kerä lupasi kernaasti lähteä ja asianomaiset menivät makasiiniin. Minkkinen kiipesi yläkertaan ja käski Kerän seuraamaan itseään. Yläkerrassa oli vierekkäin isoja alapermantoon asti ulottuvia hinkaloita, joissa useimmiten säilytettiin viljaa, vaan nyt oli yksi hinkaloista kalkin säilytyspaikkana. Kerä tarkasteli hinkaloita käytävän laidalla toista toisensa jälestä. Silloin juuri kun hän oli päässyt kalkkihinkalon laidalle, teki Minkkinen varomattoman liikkeen tullen sysänneeksi Kerän hinkaloon.
Alhaalta kuului karkeata murinaa, joka äkkiä kiihtyi, kun asianomainen tuli huomaamaan, ettei kyseessä ollut vahinko, vaan kostotoimenpide Minkkisen puolelta.
— Kun minä täältä ylös pääsen niin korvennan sinut hirtehinen, niin ettet luitasi liikuttele sen perästä, uhkasi Kerä.