— Kas, täällähän se tuokin Djefvulsund'in korpraali on.
— Niin näyttää, että missä haaska on, sinne korpit kokoontuvat, virkkoi
Pörjönen samaan äänilajiin.
Vaihdettiin kylmän puoleinen tervehdys.
— Myöhällä tuli nyt Leimauksen kenraali. Täällä on jo kaikki puhdasta.
Meillä on hyvin varustetut asemat ja minä olen kenttävartiona, kehui
Pörjönen.
— Kyllä teidän varustuksenne nyt muserretaan, ilkkui Varsala. Minulla on ripeä kenttätykistö toiminnassa. Ja te saatte odottaa hyökkäystä myöskin sivultapäin. Täällä kuuluu olevan Kantele, ja hän on uutuuttaan hyvissä voimissa.
— Kyllä niitä saa olla semmoisia Kanteleita useampiakin, ennen kuin meidän rivit horjuvat.
— Sepähän nähdään, ilkkui Varsala ja kiipesi laukkuineen vierashuoneisiin, ja Pörjönen käveli kädet housujen taskussa pihamaalla pitkään syljeksien ja murahdellen.
— Puoluepukari… joka nurkan nuuskija. Vai piti sinun tänne tulla.
Jokohan tuo pahuus lähtee heti hankintaan?
Emäntä kysyi kyytipojalta tuvassa.
— Minkä kutjakkeen sinä nyt meille toit?