— Sama juna joka herrojakin. Olin vilaukselta niinkuin näkevinäni matkalla, mutta minä olin niin kiireissä liikeasioissa, etten joutanut kunnioittamaan läsnäolollani herroja. Ja sitäpaitsi minä matkustan aina kolmannessa luokassa, jota vastoin herrat käyttävät aina toista luokkaa.
Keikaus hymyili leveästi, tilasi illallisen ja istui pöytään. Setä, kuten häntä virkatoverinsa nimittivät, oli mainiolla tuulella.
— Mitenkäs on herroja lykästänyt nykyään? Kuulin vähän jo siellä Kuivalan kylällä kulkiessa. Siellähän oli istutettu vakuutusaatetta oikein miehissä. Ikävä, etten minä joutunut samaan aikaan. Olisin minäkin tämän vaatimattoman Riennon siemeniä siroitellut. Tein siellä tosin pari vakuutusta, mutta mitäpä se on siihen nähden mitä herrat…
— Ei kai setä vain peruuttanut meidän vakuutuksiamme? kysyi Kantele.
— Eihän toki semmoista, kun on näin vanha ja vakiintunut mies kysymyksessä. Poikaklopithan sitä semmoista tekevät.
— Kuuluiko siellä mitään Pörjösestä? kysyi Kantele.
— Kuului olevan Kuivalan kirkonkylässä, kertoi Keikaus. Lähetin sille sinne toveriksi Tuhkasen. Saavat nyt koetella voimiaan. Tuhkanen on ainakin sukkelampi suultaan jos jaloiltaankin.
Setä nauroi niin, että vedet tulivat silmiin.
— Se Tuhkanen riiviö onkin jokapaikassa yhtaikaa. Minulle siitä kehvelistä on ollut haittaa aika tavalla, sanoi Kantele.
— Hyvä hankintamies. Meidän aluemiehistämme parhaita, huomautti Keikaus.