— Niinpä ne sanoivat, että vielä se olisi Pekkarisen ukko elänyt, jos ei ruvennut siihen vakuutukseen, arveli isäntä.
Varsala kaivoi taulukon taskustaan, teki kustannusarvion ukon vakuutuksesta ja vetosi emännän parempiin tunteisiin tietäen tältä taholta saavansa kannatusta asialleen.
Emäntä seisoi keskipermannolla, kädet ronkilla, ja näytti miettivän.
— Jaa, kyllä se on tuon ukkorähjän henki vakuutettava. Mutta ei sitä noin vanhaa miestä kannata vakuuttaa korkeammasta kuin tuhannesta markasta. Tulisi vain suotta sille yhtiölle suuret maksut, kun se kuolla kumahtaa, päätti emäntä. Isäntä mulkoili hätäisesti vuoroin Varsalaa ja emäntäänsä. Tupakkipuru mukkelehti poskesta toiseen.
— Mutta minäpä en anna vakuuttaa itseäni, kivahti ukko.
— Kun minä sanon, että sinut vakuutetaan, niin se on jemtti, eikä sinulla ole siinä enää suun aukaisemista.
— Minä en pane puumerkkiäni niihin kirjoihin, se nyt on varma, päätti isäntä ja nousi lähteäkseen, nähtävästi livistääkseen pakoon.
Emäntä huomasi miehensä pakosuunnitelmat ja väistyi uhkaavasti hänen eteensä — Sinä et astu nyt askelta ennen, kuin ne kirjat on tehty.
Isäntä painui penkille ja näytti miettivän kovaa kohtaloaan ja sitä minkä aseen saisi käteensä, jos asia kävisi hänelle vielä ahtaammaksi.
Varsala maanitteli isäntää ja kaivoi taskustaan paperit ja, samalla neuvoen uutta asiamiestä, kirjoitti hakemuksen tehden asiaa koskevat kysymykset emännälle.