Honka yhtiön miehet eivät joutaneet huvittelemaan enää pääkaupungissa. Päivä sen jälkeen, kun tapahtui Varsalan ja Keikauksen tutustuminen junavaunussa, lähtivät Kantele ja Böljengögel vaeltamaan suoraan Kuivalan kylälle, aikoen panna hankintakoneistonsa siellä entistä tuimempaan käyntiin. Kana-ahon majatalonkin emäntä oli saanut olla vakuutusherroilta rauhassa kokonaisen viikon ja juuri, kun hän ihmetteli, että mihin ne kaikki ovat hävinneet, hurahti kyyti pihaan ja rattailta laskeutui Kantele mukanaan kaksi asiamiestä, joista toinen oli vasta leivottu harjoittelija ja toinen kyläkunnan kansakoulunopettaja. Isäntä huomasi tulijat pellolla ja oikaisi suoraa päätä metsään riemuiten pelastumisestaan, mutta emäntä, joka katseli tuvan ikkunasta tulijoita, murahteli.
— Nyt niitä taas tuli kokonainen lauma. Ja nyt ne ovat saaneet jo tuon opettaja Römppäsenkin mukaansa. Kahviako nuo nyt ensin tahtonevat vai ruokaa.
Saatuaan tietää, että isäntä ei ole kotona, pyörsivät herrat kohta
Hameahoon, johon sanan herrojen tulosta oli ehtinyt viedä räätäli
Kinnusen eukko.
— Vai jo taas tulevat, virkkoi Hameahon emäntä. Mene sinä ukko vaikka tuonne puuvajaan piiloon, minä nousen uunille.
Ja emäntä neuvoi kuusivuotiasta Jesperiä.
— Jos herrat kysyvät, missä on emäntä, niin älä sano tietäväsi. Jos taas isääsi tiedustelevat, niin sano, että meni kylään.
— Kyllä minä sanon, lupasi Jesper.
Emäntä kapusi uunin päälle ja jäi odottamaan vieraitten saapumista.
Herrat tulivatkin ja jotain jutellen istuksivat tuvan penkillä.
— Missähän tämän talon asukkaat lienevät, kun ei näy ketään, arveli
Kantele.
— Kyllähän tulevat, kunhan odotellaan. Saattavat olla ulkona, arveli asiamieskokelas Jesperi teippuroi tuvan permannolla ja katseli uteliaana vieraita.