— Sinä olet nähtävästi huonolla tuulella. Mikä sinua oikein vaivaa? uteli Kevättoivo.
— Ei minua mikään vaivaa. Minua vain kohtasi suuri onni.
— Nyt minä ymmärrän. Sinä poloinen olet rakastunut, nauroi Kevättoivo.
Ja varmasti tämän talon tyttäreen.
— Mistä helkkarista sinä sen tiedät, ihmetteli toinen.
— Näin hänet tuossa karjasalolla tullessani ja arvasin nyt, että tyttö on pannut sinun pääsi kuumaksi.
— Niin on, veli hyvä, asiat, huokasi Kerä.
— Mutta voin nyt salaisuutena uskoa sinulle, että tyttö on minun.
— Ja kun minäkin sitä jo katselin sillä silmällä, naljaili Kevättoivo.
— Älä nuolaise ennenkuin tipahtaa, kivahti Kerä.
* * * * *