— Hyi sinua! Minusta ei tule akkaa milloinkaan.
— Tulee rouva, virkkoi piimähinkin kantaja.
— Maija käänsi häneen kiitollisen katseensa. Hetkisen perästä virkkoi
Maija nauraen.
— Mutta minähän en tiedä sinun nimeäsikään, poika parka.
— Todellakin. Hugo Verner Ansgarius, ilmoitti asianomainen.
— Niin monta nimeä ja kaikki niin kauniita Minulla ei ole muuta nimeä kuin Maija. Äiti kertoi aikovansa panna lisää Kustaavan, vaan isä oli julmistunut, ja tuli vain paljas Maija.
— Se on kaunis nimi.
— Sinullahan on sievä sukunimikin, virkkoi Maija. Se on oikein hieno.
— Minä muutin sukunimeni, kertoi asianomainen. Entinen oli niin kömpelö.
— Mikä se oli?