— Törrönen.
Maija nauroi, niin että hampaat välähtelivät.
Mutta entisen Törrösen saappaan kärki oli tarttunut puun runkoon, ja hän lensi suulleen kivikkoon ja piimä hinkin sisällys valahti hänen niskaansa.
— Auta armahainen, siunaili tyttö.
— Nyt tuli perhanat, mutisi synkästi äsken niin reipas hinkin kantaja,
— Mene sinä viemään niitylle eväät. Minä jään tähän siivoomaan itseäni.
Maija nauroi ja meni.
Isäntä oli palannut kirkonkylästä ja murahteli tyytymättömänä, kun kuuli, että on ollut kaksi henkivakuutusherraa yötä talossa.
— Niitä herran koipeliinia kuhiseekin Kuivalan kyläkunta täynnä.
— Nämä ovat hyvin siistiä herroja, kehui emäntä. Sillä, joka Maijan kanssa meni niitylle, kuuluu olevan neljän tuhannen vuosipalkka, kertoi emäntä merkitsevästi. Hän oli jo huomannut Kerän mieltymyksen tyttäreensä.