Sinun persoonasi on varmaankin ollut samanlaisessa muokissa kuin minunkin. Menin tänä aamuna Mutkan taloon, ja heti kävivät kimppuuni Djefvulsundin vakuutuksista, joita heillä poloisilla kuului olevan. Koetin heidän visaisiin kalloihinsa iskeä, etten ole tuon kuuluisuuden miehiä enkä siis syyllinen heidän onnettomuuteensa. Vaan tästäkös ne välittivät. Ne raakalaiset tarttuivat minuun kiinni, ja nyt on selänpää hyvin kipeä. Koetin ajaa pyörälläkin, mutta eihän se luonnistanut.
— Kuuluu kyllä, että silläkin kulmakunnalla ovat asukkaat ihmissyöjien sukua, virkkoi Böljengögel. Ja kun minäkin aijoin mennä Mutkan taloon.
— Älä hyvä ihminen mene, jos et aio lisätä ruumiillisia kipujasi. Olipa hyvä, että ehdin varoittamaan sinua. Miten käynee muille vakuutusmiehille, jos tuohon kirottuun pesään sattuvat.
XVII
Olipa taaskin helteinen heinäkuun päivä, ja Kerä oli matkalla Seppälään, armaansa luokse. Hän oli päättänyt pariksi päiväksi jättää hartiavoimaisan hankintatyön, — johon oli käynyt käsiksi uusin voimin, saatuaan omakseen Seppälän pyöreäposkisen tyttären — ja viettää muutamia unohtumattomia hetkiä morsiamensa kanssa Seppälän pihan pääkamarissa ja pellonpientareilla.
Sankka pöly nousi maantiestä hänen ajaessaan, niin että hampaat karskuivat hiekasta, ja vaatteilla oli vahva pölykerros, vaan siitä ei ystävämme välittänyt. Ajatteli vain, että pöly haihtuu ruumiista Seppälän lahden laineisiin ja suusta sen taas huuhtelee alas Maijan makeat ruuat.
Kerä seisotti ratsunsa Seppälän pihassa ja hypähti alas. Maija sattui olemaan pihamaalla, menossa maitohuoneeseen kantaen viilipyttyä. Huomatessaan tulijan punehtui Maija, ja viilipytty putosi hänen käsistään pihamaalle.
— Mistä ihmeestä sinä…?
— Sieltä vain maailman kyliltä. Oliko tuo viili minulle aiottu?
— Oli, mutta mitäpä siitä… Kun en osannut odottaakaan… Tule nyt levähtämään. Sinä olet varmaankin väsynyt? lipatteli Maija, ohjatessaan vierastaan kamariin.