Tuli Huttusen vuoro.
— Tässä olisi herralle nämä paperit itselleen, virkkoi hän tarjoten asioimistopaperinsa Kerälle. Ja ehkenpä herra maksaa nyt meidän vaivamme lupauksensa mukaan.
Kerä toivoi tällä kertaa, että maa olisi auennut ja niellyt Näreen asiamiehet. Mutta nämä istuivat penkillä nauliten hänet katseillaan, joista ei voinut sanoa erikoisesti lempeyden loistavan. Suutari Horttanaisen piikkiparta liikkui hiljaa. Räätäli Kinnunen siirtyi lähemmäksi Kerää, saadakseen hänet paremmin naulita katseillaan.
Isäntä katseli vuoroin herroja ja vuoroin asiamiehiä. Vähitellen näytti asia hänellekin selviävän huomatessaan Kerän vääristyneen naaman.
— No henkivakuutusherrako se tämä sitten onkin? kuului uhkaavasti, ja hänen muotonsa musteni.
— Pitäisikö tämän vielä muutakin olla virkkoi Horttanainen.
— No Rengasyhtiön miehenä tämä on tässä meillä oleksinut.
Ja isäntä naulasi nyt vuorostaan katseellaan Kerän, joka ei näyttänyt kykenevän hänelle selitystä antamaan.
— Vai on tämä puulaakin mieskin, naurahti Kinnunen. Taitaa olla miestä joka lähtöön.
Naukkunen katsoi parhaaksi jo ennakolta lähteä kävelemään, ja ovessa mennessään hän virkkoi ilkamoiden Kerälle.