— Tulehan sitten kun selviät.
Kerä oli hieman tointunut ja naurahteli hermostuneesti, koettaen selitellä asemaansa, mutta isäntä oli noussut jo seisomaan ja hänen partaisesta naamastaan kuului karjahdus.
— Korjaa nyt heti luusi siitä, jos aiot ne viedä ehjinä tästä talosta.
Kerä nousi, mutisten mennessään.
— Vielä minä kerran tulen, ja silloin meistä tuleen oikein hyvät ystävät.
XVIII
Valiojoukko Djefvulsundin herroja on pitämässä yhtiökokousta Fennian yksityishuoneessa. Vaihdetut mielipiteet ovat nähtävästi olleet vastakkaisia ja keskustelukysymys tärkeä, koskapa herrat pyyhkivät hikeä otsaltaan ja näyttävät katselevan permantoon. Yhtiökokouksella on ollut asiana Djefvulsund'in liikkeen lopettaminen ja ankaran keskustelun jälkeen on päätetty nyt ainakin ensialuksi hankintatyö lopettaa, ja se on nähtävästi herrojen mielestä yhtiön historiassa ensimäinen askel kohti hautaa. Toimitusjohtaja Hösting istuu mukavasti nojatuolissa tuijotellen välkehtivään punaviinimaljaan edessään pöydällä. Hänen mielestään saa yhtiö vielä seistä tai haukkoa henkeään, vaikkapa kuolla kokonaan millä hetkellä tahansa. Hän ei siitä ole enää huvitettu. Suomen kansaan on yhtiö osaltaan levittänyt vakuutusaatetta ja palkakseen saanut siitä kasan kansan kokoamaa kultaa. Hänkin on tuosta kultakasasta saanut osansa ja voi nyt jo seurata tapahtumain kulkua rauhallisesti. Hän on jo aikaisemmin ajatellut, että tulkoon myrsky, jos tulee. Hän vetää sormensa pois pelistä ja sillä hyvä. Nyt hän tietää varmasti, että mikään keino ei pelasta enää yhtiötä surman suusta, niin että seuraavassa yhtiökokouksessa voivat herrat jo laulaa Integer vitæn väsyneelle.
Hiljaisuutta jatkuu. Joku herroista vain raapaisee tulen sikariinsa ja kumoaa sampanja- tai punaviinimaljan. Herroja on harmittanut Höstingin rauhallisuus. Se kehveli ei puhu eikä pukahda. Istuu vain ja miettii, mitä miettineekään. Mahdollisesti ehkä Djefvulsund'in kulta-aikoja ja ehken sitäkin, kumpiko olisi tästä lähtien sopivampi terveydelle, punaviinikö vai parhaan merkin konjakki.
Piiripäällikkö Härvelin miettii myöskin. Hänellä on ollut tähän asti kolmenkymmenenviiden tuhannen vuositulot, ja nyt kultasuoni katkesi yhtäkkiä, melkein odottamatta. Niinkuin juhlahumussa olivat päivät menneet tähän asti. Hän oli Nakkilan kaupungin ja maaseutupiirin päällikkö ja matkatarkastajat lukuisine asiamiehineen hoitivat hankintatyön, ja hän sai vain köllehtiä huomisesta huolehtimatta. Muutamia allekirjoituksia päivässä, pari tuntia konttorityötä joka toinen päivä ja loppuaika Nakkilan seurahuoneella. Joskus automatka lähikaupunkeihin, ja siellä pikku juhlat kaupungin isien kanssa.
Mutta nyt katkesi kaikki niinkuin Tiihosen piipunvarsi, ja Härvelin jäi kuten lukuisat mutkin Djefvulsund'in herrat tuuliajolle. Ja varsinkaan Härvelinillä ei näkynyt minkäänmoista majakkaa, johon olisi voinut särkyneen purtensa ohjata ja ankkuriin laskea.