— En ole pyytänytkään heiltä mitään palkkiota parrastani, jonka olisin voinut yhtä hyvin uhrata teidän asianne hyväksi, jos olisitte tahtonut pitää minut palveluksessanne.
Miehetkin saivat kuulla asian seikkaperäisemmin ja naurahtelivat hyväntahtoisesti. Kana-ahon isäntäkin virkkoi.
— Vai jutkautti tämä Tuhkanen herroja. Vaikk'on tuommoinen ruipelo miehekseen. Hame-ahon isäntä tuli nyt tupaan, ja Kantele kävi ihastuneena häntä tervehtimään ja taputtelemaan.
— Tässä se on isäntä, joka ymmärtää henkivakuutuksen tärkeyden. Vakuutti emäntänsä jo kymmenestä tuhannesta ja kohta vakuuttaa itsensäkin samasta summasta.
Hame-ahon isäntä näytti olevan hyvillään, kun kehuttiin, ja virkkoi.
— Saisihan se herra käydä tuumimassa siellä meillä, jos sattuisin vaikka jo tänään ottamaan sen vakuutuksen.
— Minä voin lähteä vaikka heti, lupasi Kantele.
Tuhkanen, kuultuaan Hameahon isännän joutuvan pian vakuutusmiesten uhriksi, hiipi istumaan isännän kupeelle ja alkoi hiljaa supatella isännän korvaan, kuvaten Leimauksen ehtoja paremmiksi.
Keikaus siirtyi isännän toiselle puolelle hänkin aikoen edustaa yhtiötään alkavassa taistelussa.
— Se tuo Tuhkanen puhuu hyvin paljon valetta, virkkoi. Ei sen puheista ole uskomista puolissakaan. Vakuuttakaapas isäntä Riennossa, niin silloin ei ole jälestäpäin katumista, sen takaan.