Vaikealta tuntui Aaposta lähtö paluumatkalle, mutta Liina veti häntä kädestä, kainalossaan kimppu pihlajan kukkivia oksia.
— Minunkin pitäisi ottaa niitä.
Hellävaroen taitteli Aapo muutamia oksia pihlajista ja painoi sitten päättävästi hatun silmilleen.
— Tule, mennään. Kohta nousee aurinko ja minä ajattelin olla sen nousua katsomassa sen korpiasunnon rannalla sinun kanssasi.
— Älä sano asunnon, vaan kodin, sillä se siitä täytyy tulla meille varmasti, sanoi Liina.
— Niin, sinun avullasi, ei muuten.
Kun he pääsivät kotipihaansa, nousi aurinko.
— Nyt emme ennättäneetkään rannalle, sanoi Aapo.
— Kaunistahan on tässäkin, katso vain ympärillesi.
Tuhansien lintujen viserrys helisi heidän ympärillään. Aapo tunsi povestaan häviävän kaiken jäykän ja jäätävän. Liinan avulla hän todellakin tahtoi tehdä tästä kukoistavan kodin. Olihan se vielä kerran niin monen muun tehtävä koskemattomaan metsään, kun maat vapautuisivat viljelykselle.