Nyt oli tapahtunut muutos miehessä. Välttämättömät työnsä hän suoritti, mutta uusiin yrityksiin ei kajonnut. Melkein synkkänä nähtiin hänen liikkuvan kotipihallaan ja metsässä, alueella, jonka lautakunta oli lohkaissut hänelle.
Valittaako Hentu asiasta ja miten käy, jos hän valituksen tekee? Siinä oli hänellä synkän mielen syy.
Hentu oli kylällä käynyt kehuskelemassa, että hän saa koko mökin siirtymään takamaalleen, kun on talon viljelyksien tiellä ja muutenkin liian lähellä taloa.
Sellainenko uusi laki olikin, että se ei suojannut vähäväkisten etuja, vaan päästi maanomistajat juonittelemaan, jos heillä siihen sattui halua ja tilaisuutta olemaan? Niinkö hatarasti perustettu oli se laki, jolla aiottiin uutta maaseutua rakentaa?
Nämä ja monet muut ajatukset olivat painaneet Aapon mielen alakuloiseksi viime aikoina.
Hänen torppansa ei suinkaan ollut talolle missään suhteessa haittana. Hänen tulevan maansa takana oli tosin yksi talon niitty, mutta se oli ollut siellä vuosikymmeniä, eikä isäntä ollut kertaakaan puhunut hänelle, eikä tiettävästi hänen isälleenkään, että torpan tilukset olisivat olleet talon tiellä.
Hentu oli sen nyt huomannut, kun piti luovuttaa hänelle tiluksensa omikseen. Hentu ei tosin voinut kieltäytyä antamasta, mutta lain varjolla olisi hänellä ehkä tilaisuus tehdä kiusaa torpparilleen ja karkoittaa tämä syntymäkodistaan raivaamattomaan korpeen.
Saattoihan Hentu vain häntä peloitellakseen siitä puhua, todellisuudessa ei kai aikonutkaan, mietti joskus Aapo koettaen saada painavaa mieltään iloisemmaksi.
Se kiusasi pian uudelleen, sama painajainen, ja eräänä päivänä hän meni
Savuniemeen Hentun puheille.
Isäntä istui tupansa penkillä äänetönnä. Aapo yritti keskustelua pariin kertaan, mutta Hentu vain ynähti, puuttumatta puheisiin.