— Tulin kysymään, joko olet valituspaperisi lähettänyt, sanoi Aapo. —
Kaipa sinä siitä minullekin tiedon nyt ainakin annat.
Hentu naurahti ja silmissä välähti vahingoniloisesti.
— Mitä sinä sillä tiedolla teet. Kuulethan sen sitten aikanaan, sanoi.
Olet koko niljainen piru, ajatteli Aapo, mutta pysyi vaiti.
— Ei kai siitä vahinkoa sinulle koituisi, jos sanoisitkin, virkkoi hän vihdoin. — Sinä siis olet valittanut?
— Enhän tuota vielä ole tullut tehneeksi, miten sitten vasta käynee, sanoi isäntä huolettomasti ja poistui tuvasta.
Aapo kirosi hiljaa. Ei hän olisi edeltäpäin osannut Hentua tuollaiseksi luikertelijaksi kuvitella. Semmoinen oli kai ollutkin, mutta koettanut näytellä rehellistä naamaa.
Aapo nousi poistuakseen. Ei tehnyt mieli semmoisen miehen tuvan penkillä istua. Ei tulisi vasta, vaikka olisi asiaakin.
Eteisessä tuli emäntä hänen jälkeensä.
— Milloinka se äitisi maksaa sen villavelkansa? Suolojakin olette kapan maksamassa eikä puhuta siitäkään mitään.