Aapo huomasi, että lautakunnan pöytäkirjakin oli ollut puutteellinen ja ylimalkainen. Se olisi pitänyt laatia selvä ja yksityiskohtainen, kun kerran oli semmoinen mies kuin Hentu asianosaisena. Pöytäkirjassa ei mainittu muuta kuin tilan suuruus ja hinta ja että hänellä oli oma rakentamansa kartano, johon puut oli ostanut toisen talon maalta. Lieneekö sitäkään tullut mainituksi, ettei talo ole rakennuspuita antanut. Sellaisenko pöytäkirjan nojalla voitaisiin tehdä päätös?
Aapo kokoili maassa olevia puita talven varaksi. Kasvumetsää ei hän hennonut ottaa muuta kuin välttämättömiin tarpeisiinsa. Tuntui rikokselta kaataa puita, joita ei välttämättömästi! tarvinnut.
Kun työ ei enää huvittanut, löi Aapo kirveensä kantoon ja päätti käväistä Liinan luona Puromäessä. Hän ei ollut tyttöä tavannutkaan viime päivinä. Olipa taitanut jo viikkojakin vierähtää siitä, kun hän oli talossa käynyt. Tyttö voisi luulla, ettei hän välittänyt enää muusta kuin palstastaan ja metsästään, joka oli hänelle tuleva, ja menetti kokonaan miehuutensa ja tulevaisuuden uskonsa riita-asiansa vuoksi. Oli vähällä näin käydäkin. Hän kaipasi Liinan nuorekasta olentoa ja kirkasta naurua, mutta ei halunnut mennä häntä tapaamaan, kun kerran oli epäselvää, missä voisi hänelle kodin tarjota.
Aapo oli luonteeltaan juro, ja rakkaus maahan oli melkeinpä hänen suurin intohimonsa. Hän olikin pojasta polvenkorkuisesta askarrellut maan kimpussa, ja nyt oli hänen kaipuunsa omaan maahan viritetty korkeimmilleen lautakunnan toimenpiteillä ja nyt hänen täytyi sitä saada. Tosin häneltä ei voitu maata kieltääkään, omaa kontua vain. Mutta sehän oikeastaan olikin hänen omaa maataan, kun oli sitä varhaisista poikavuosista asti perkannut ja viljellyt.
* * * * *
— Vielähän muistit jälkesi, sanoi Puromäen isäntä Aapolle, kun tämä astui tupaan. — Mikä sinua niin kiinnittää sinne kotiisi, kun et muista kylässä käydä?
— Ei ole ollut erikoista asiatakaan, koetti Aapo puolustautua.
— No hitto! Vai pitäisi olla asiat vielä erikoisempia, kun on kerran miehellä morsian talossa, sanoi isäntä totuttuun tapaansa.
Liina oli karsinapuolella tupaa askareissaan, mutta ei tullut tervehtimään Aapoa.
Leikkisä isäntä iski Aapolle silmää ja naureksien virkkoi: