— Mitäpä siitä… laki kuin laki… kyllä se siitä vielä saattaa muuttua hyväksikin.
— Saattaapa saattaa… Ja jos ei me pysytä isäntinä, niin kyllähän mökkiläisinä, naurahti Vikki. — Saahan meistä valtio lukuisan aluskunnan, kun ei jakseta sitoumuksia täyttää.
— Reilua se saattaisikin olla valtion mökkiläisenä olo. Ei olisi isäntä kintuilla kurisemassa, naureskeli Aapokin.
— Joo… tulisihan se uusi yhteiskunta sitten hyvälle pohjalle. Antaa herrojen leikkiä talosillaoloa, kun eivät ymmärrä mökkiläisten elämästä enempää kuin sika lusikasta.
— Niinpä niin. Käyhän mökissä, kehoitteli Aapo ovella.
— Käynpähän sitten kun taloksi tulee, virkkoi Vikki. — Sinullahan sitä on sitten vara auttaa naapuriasikin, kun nait sen rikkaan akan itsellesi Puromäestä.
— Mikäpä ne naimiset tietää… ja rikkaudet. Jos vain varaa olisi, niin mielelläni auttaisin, kun kerran olet sellaiseen kiipeliin joutunut.
— Eihän tässä nyt vielä hätää muutamaan vuoteen… mutta sitten se alkaa… eikä ole varaa peräytyä.
— Elähän sure päätäsi vialle. Ehkäpä se siitä menee vielä hyvinkin, koetti Aapo rauhoitella. — Tee vain työtä lujasti…
— Hiisiäkös minä nyt päästäni… olipa tämä tällaisten elämä nyt miten tahansa. Ei se silkinhienoksi tule milloinkaan.