Lampusta on öljy loppunut, eikä sitä ole koko mökissä. Kuu kurkistaa sisään ikkunasta ja lainaa valoaan köyhän mökin asukkaille, jotka ääneti miettivät alituista köyhyyttään.
16.
Sunnuntaiaamu. Petäjäniemessä miehet istuivat paitahihasillaan pirtin penkillä ja odottelivat aamiaista. Lampusta oli jo tuli sammutettu, ja ulkona sinersi päivä.
Isäntä souteli hiljalleen keinutuolissa ja puhalteli savukiemuroita piipustaan. Mietti yhtä ja toista. Viimeksi mökkiläisiään, jotka nyt olivat isäntinä omilla palstoillaan.
Se olikin käynyt vaivattomasti ja viivyttelemättä. Tulivat heinänteon jälkeen ja alkoivat puhua asiasta. — Mikäpä siinä on, katsellaan vain rajoja, sanoo hän niille ja näkee, että hyvälle mielelle tulevat.
Joku kysyy hinnastakin. — Kyllähän tuon kerkiää kuulla, sanoo hän niille ja itsekseen hymyilee: luulevat minun siitä mahdottomia vaativan.
Niin se asia vain valmistui, eikä riitaista sanaa sanottu, ja hyvä on nyt olla kumpaistenkin, niin heidän kuin minunkin.
Miehet kuuluivat penkillä puhuvan Savuniemeläisestä ja Arvolaisesta ja naureksivan. Ne miehet olivatkin ihan höperönä. Toinen kävi joka päivä mökkiläistensä palstoja mittaamassa ja toinen ajeli kaupungissa neuvoja kyselemässä. Aatamikin, uskovainen mies mukamas, ja semmoista peliä rupeaa pitämään. Samoin kuin sekin Hentu hyväkäs. Mokomakin maanviljelijä itkee maansa menetystä, vaikka puolet on liikaa, niin metsää kuin peltoakin. Mutta kunhan saa reistata. Pitäisi olla laki semmoinen, että niskoittelijoilta otettaisiin maata enemmän kuin vapaaehtoisesti antavilta.
Taisi sekin laki olla puutteellinen monessa suhteessa, kun saavat tilaisuutta valittaa ja retkuilla. Kun kerran lautakuntakin pitää olla sovittelemassa, niin pitäisi jo tyytyä siihen. On sitä rahaa Hentullakin valituksiin, mutta kun tulee palkanmaksu kysymykseen, niin soikeaksi viruu penni kynsissä.
Jos kävisi heille puhumassa, niin Hentulle kuin Aatamillekin, ja suostuttelemassa sovintoon. Saisihan kuulla mitä sanovat ja tilaisuuden sanoa niille suoria sanoja.