Rinteen Otto palaa myöhäisenä heinäkuun iltana verotyöstä. Arvolan hovitilan niityllä on tänään ollut raskas päivä, ja Otto laahustaa kumaraisena ja väsyneenä kotimökilleen. Ilta on lämmin ja autereinen, ja metsän salaperäiset tuoksut ympäröivät kulkijaa, mutta Otto ei sitä huomaa. Hänen aistimensa on raskas työ tylsistänyt. Nenä tuntee vain piimäleilistä tulevan kirpeän hajun, kun leili siinä hänen selässään heiluu kepin nenässä. Yksi ajatus vain takoo miehen päässä: — Pääsee kohta kotiin ja Riikka ammentaa puuroa kuppiin ja käskee syömään. Saunarenkkana on ehkä lämmitetty… saa hautoa noita raajoja. Kova päivä niityllä… kotona puuro ja sauna… saattaa olla kahvikin.
Joku uusikin ajatussarja koettaa päästä eloon, mutta se painuu voimatonna takaisin, ja taas tulee se entinen.
Rinteen Otto on iältään vähän yli viidenkymmenen. Pitkä, laiha ruumis huojahtelee kävellessä, ja kasvot ovat kuopalla. Silmät ovat nuorempana saattaneet olla siniset ja virkeät, mutta nyt niissä on ainaisen arkipäivän eloton harmaus.
Kohta kolmekymmentä vuotta on hän ollut mäkitupamökissään Arvolan takamaalla. Renkinä oli ensin talossaan ja siitä nai piian ja tuli sen kanssa takaliston mäkituvassa lapsia siittäneeksi niin, että viisi vanhinta on maailmalla ja neljä vielä kotona leipää huutamassa ja yhteistä toimeentuloa niukentamassa.
Kuluneet sotavuodet ja kapina-ajat olivat köyristäneet Oton selkää, joka siihen asti raskaasta raadannasta huolimatta oli koettanut pysyä jotenkin suorana. Pitivät vähän aikaa vankina, ja leipäkin oli vähissä perheeltä, ja se miestä vanhensi. Aatami-isäntä oli joka vuosi lupaillut torpan maita Otolle, ja siinä toivossa oli koettanut kaikin voimin raataa talon laajoilla vainioilla. Kaksikymmentä vuotta oli sen lupauksen täyttäminen jäänyt vuodesta vuoteen, ja nyt se tuntui jo häipyvän olemattomiin. Vuosi sitten oli Otto kerran vielä kysäissyt isännältä:
— Tuleekohan siitä torpan saannista mitään?
Siihen oli isäntä vain naurahtanut:
— Mitä sinä vanha mies enää torpalla… toisten hyväksi sitä perkkaamaan ja rakentamaan.
Siihen se jäi, ja silloin Otto tiesi sen toiveensa jättää kokonaan. Kapina-aikana temokraatit saivat uskotelluksi maanjaollaan, ja silloin kituvat toiveet oman maan saannista näyttivät toteutuvan, mutta ainoastaan hetkiseksi. Nyt ei enää tehnyt mieli ajatella koko asiaa.
Otto on päässyt jo kotiveräjälleen. Siinä ovat vastassa nuorimmat lapset, risaisina ja likaisina. Ei ole Riikalla aikaa pestä pyykkiä, ja hajoisivat vain pahemmin mukuloiden ryysytkin pestessä.