— Menkäähän tuosta… hosii Otto lapsia, jotka ovat siinä jalkoihin sotkeutua.
— Onko äitinne keittänyt puuron ja lämmittänyt saunan? kysyy Otto.
— Ei oo puuroa, mut sauna on.
— Ka, miks'ei puuroa?
— Kun ei oo jauhoja.
— Joko ne perhanat on taas lopussa, kivahtaa mökinmies kärsimättömänä ja astuu tupaan.
Riikka, Oton vaimo, on ainaisen köyhyyden kynimä, elämäänsä kyllääntynyt olento. Nytkin hän kähnii siinä hellan ääressä ja korvallistaan raapien kohentelee tulta kahvipannun alle.
— Toitko sinä jauhoja? kysyy Riikka.
Ottoa sapettaa se kyseleminen. Syövät täällä laiskana, akka ja lapset, ja hänen pitää kulkea työssä.
— Helvetistäkö niitä aina piisaa, jurahtaa hän ja kaivaa piipun, ainoan ystävänsä, housujensa taskusta.