— Seisokaa miehinä viimeiseen asti maanne ja kotinne puolesta, virkkoi
Juho kättä lyöden pojilleen.— Lyökää ryssiä niinkuin isät ennen löivät.
Säästäkää mikäli mahdollista omia kansalaisia, varsinkin niitä, jotka
on pakotettu mukaan lähtemään. Syylliset saakoot armotta rangaistuksen.
— Pian kai sitä nähdään, virkkoi Lauri helpottaakseen eron tunnelmaa.
Yö oli leuto ja tähdet tuikkivat tummasta korkeudesta. Sukset luistivat, ja matkaa joudutti paisuttava innostus yhteisestä asiasta.
Sinä yönä valmistauduttiin lähtöön joka talossa. Samana yönä peitettiin kirkonkylän työväentalon ikkunat, ettei valoja näkyisi kylään; harjoitettiin punakaartia ja jaettiin aseita.
II.
Mäenpään veljekset hiihtivät peräkkäin tähtikirkkaassa yössä. Hiihtäessään naapuritalojen peltoja he arvailivat, joko kaikki toiset olivat lähteneet taipaleelle. Siinä oli Hakala ja Tienpää. Isännän kamarin ikkunassa vain näkyi tulta. Uni ei tullut näinä helmikuun öinä. Aikoihinpa tosiaankin oli eletty! Talontyöt ne nyt jäävät, kun miesten täytyy sotateille suoriutua. Kotiin vain jää vanhukset ja lapset. Naisetkin uhkaavat lähteä keittämään ja haavoja sitomaan.
Kaksi hiihtäjää sukelsi esiin metsästä.
— Nuija!
— Tappara!
Ne olivat tunnussanat, jotka vaihdettuaan miehet lähenivät ystävällisesti ja jatkoivat nyt matkaa rinnakkain hiihtäen.