Mieluummin hän olisi mennyt Mäenpäähän, mutta täytyi jäädä odottamaan.
XIX.
Juho ja Lauri olivat olleet koko päivän kynnöksellä. Päivä alkoi jo painua illoilleen, kun Lauri sai kesantomaasta viimeiset vaot ajetuiksi ja alkoi riisua hevostaan.
Juho käveli pihaan, ja Lauri talutti hevoset hakaveräjälle.
Tänään hän oli tuntenut itsensä jotenkuten rauhattomaksi. Isä oli puhunut politiikkaa, vastoin tavallisuutta, mutta hän ei ollut kyennyt siihen osaa ottamaan. Muut asiat askarruttivat hänen ajatuksiaan.
Kaisua hän ei ollut nähnyt kuin viime sunnuntaina, ja tänään oli jo lauantai. Mitä mahtoi tyttö ajatella? Nyt vasta hän oli saanut tietää senkin, että Kaisu oli ollut syyttömästi vankina. Tyttö itse ei ollut siitä puhunut mitään. Merkillinen tyttö! Häpesikö ehkä vankeuttaan, kun ei puhunut, vai eikö muuten tahtonut kajota koko asiaan?
Oli isän kanssa puhuttu vangeista, ja siinä oli isä tullut maininneeksi jotakin Kaisun vankinaolosta.
— No etkö sitä ole tietänyt? oli isä naurahtanut. Ja kasvojensa totisiksi muuttuessa oli jatkanut:
— Kehtasivat kohdella tyttöä sillä tavalla. Olisi talot puhtaina, jollei silloin olisi henkensä edestä hiihtänyt sanaa tuomaan. Mutta eihän sitä näillä maaseutuesikunnilla ollutkaan paljon muuta tehtävää kuin toimittaa vangitsemisia. Siellä istuu nyt sitten syyttömiäkin.
Isä oli kertonut sen vuoksi eronneensa esikunnastakin ja lisännyt halveksivasti hymähtäen: