— Kyllä ne olivat miehiä siellä esikunnassa istumaan, mutta yksikään ei uskaltanut taisteluun.
Lauri oli tämän oudon uutisen kuultuaan tuntenut harmia ja syvää sääliä. Mitä tyttö olikaan ajatellut vankilassa ollessaan? Oli poloinen varmaankin pelännyt sinne iäksi jäävänsä. Kyllä olivatkin osoittaneet perinpohjin typeryytensä vangitessaan tärkeitä tietoja tuovan sanantuojan. Saisivat kerran häneltäkin kuulla kunniansa moisesta teostaan.
Lauri oli kävellyt Hakamaahan johtavaa metsätietä. Hänen täytyi tavata tyttö viipymättä. Äitikin oli aamulla häneltä kysynyt, miksi ei Kaisu enää käynyt heillä.
— Olisin pitänyt tytön tässä kuin oman lapseni, mutta sinne meni eikä käy enää katsomassakaan, oli sanonut ja tutkivasti silmäillyt häntä.
Olisikin parasta, että hän toisi pian tytön kotiin. Äiti oli viime talven kärsimyksistä heikontunut ja kaipasi jo lepoa. Tukassa näkyikin jo harmaita suortuvia.
Lauri istahti kivelle tien viereen. Oliko se nyt järkevää, että hän näin kiireesti lähti tyttöä tapaamaan? Olisihan ehtinyt seuraavanakin päivänä, kun oli sunnuntai.
Kuka siellä huhusikaan karjaa kotiin? Kaisu!
Oli tulossa tännepäin!
Lauri jäi odottamaan.
Siinäpä tyttö jo tulikin. Kainalossa oli varpuja, joista siteli saunavastoja. Hiukset olivat auenneet ja valuivat olkapäille kuin kirkkain kulta. Posket olivat vain kalpeat ja katse vakava.