Huomattuaan Laurin tien vieressä kivellä istumassa sai tyttö poskilleen väriä.
— Ketä sinä odotat?
— Sinua. Kuulin kun karjaa huhusit. Tähän kivelle sopii kaksikin istumaan.
— Ei joutaisi, kun karja on vielä salolla. Mihin sinä olit menossa?
— Sinua tapaamaan, tuli jo ikävä.
— No johan… etkö liene Annaa ikävöinyt!
Tytön silmistä tuikahteli veitikka. Sitten viime näkemän oli saanut hymykuopatkin poskilleen.
Vierähti hetkinen, jonka kuluessa oli leikitelty sanoilla ja vastanvarvuilla. Poika puhui nyt vakavasti tytölle.
— Miksi et ole kertaakaan puhunut vankinaolostasi. Miten raukka oletkaan saanut kärsiä siitä.
Tyttö kätki kasvonsa pojan olkapäähän.