Tyttö kävi totiseksi. Hetken kuluttua hiljaa virkkoi:
— En minä voi tulla sinne.
— Mikset voi, mitä sinä nyt…?
— Sanoinhan jo silloin, että… kun… Kustaa murhasi Tuomaan.
— Taasko sinä niitä ikäviä asioita! Sanoinhan minäkin sanani silloin: mikään ei ole sinua estämässä.
Tyttö nosti surullisen katseensa poikaan, tarttui tämän käteen ja virkkoi:
— Niin kauan kuin Kustaa ei ole sovittanut rikostaan, en minäkään voi toisin olla omasi, kuin mitä nyt olen. Älä ole pahoillasi, mutta minä en voi muuten…
— Se ei ole estämässä enää. Kustaa on jo sovittanut rikoksensa täydellisesti.
— Millä?
— Kuolemallaan. Hän on saanut tuomionsa. En olisi tästä tahtonut puhua sinulle, mutta kun näytti näin olevan välttämätöntä. Isä olisi tahtonut häntäkin auttaa pois sieltä, mutta tuomio oli jo tehty ja pantu täytäntöön.