— Onhan tämä Kaisu sukkela tyttö.
— Ja Laurikin on säyseä mies, kyllähän sen kanssa sopii…
— Olen tuon minä tiennyt jo pitemmänkin aikaa, mutt'en ole tietojani puhunut, virkkoi vanha Tuomas kepsakehtien mielissään salaisuutensa säilymisestä.
* * * * *
Miehet poistuivat kylätiellä ja näyttivät edelleen tiukasti miettivän isännän lupaamaa lohkomista. Sitä oli vieläkin vaikea uskoa. Jotakin hyötyä sillä täytyy lohkomisesta olla, muutoin se ei siihen rupeaisi. Ja saattaa se pelätäkin jotakin. Sattuisivat vaikka nämä valkoisten voitot vielä takaisin menemään ja tulemaan punaisten valta, niin menisi silloin maat ilmaiseksi. Siksi se saattaa kiirehtiä maittensa jakamista.
Miehet olivat kulkeneet vaieten tienristeykseen, josta useampien oli erottava omalle suunnalleen. Istuttiin tien viereen kuin yhteisestä sopimuksesta, ja yksi aloitti:
— Tähän asiaan saattaa olla koira haudattuna.
— Niin minustakin… Mitä se muutoin rupeaisi maitaan jakamaan.
— Miten lienee. Kyllä minusta sillä on tositarkoitukset, ja ehdot on mielestäni hyvät, virkkoi joku. — Kyllä minä en yhtään epäile.
— Minä vain en usko, arveli toinen.