— Outoihin aikoihin tässä mekin vielä elettiin, virkkoi Hakamaan Mikko. — Veljessotaan valmistellaan molemmin puolin. Ei näytä olevan enää mitään muutakaan keinoa jäljellä.
— Eipä näytä… Jos omien punaisten kanssa saisikin vielä jotenkuten sovinnon aikaan, niin ryssät jäävät. Niitä he eivät suostu pois laskemaan, vielä vähemmin täältä ajamaan… Ja ne on saatava maasta pois. Ne saastuttavat muuten kohta kaikki koti nurkat.
— Millä ne ajetaan, kun ei ole aseita, hymähti Mikko. — Suojeluskuntia on perustettu, mutta ei ole hankittu ajoissa aseita. Kyllä ryssät sen sijaan aseistavat punaiset kiireestä kantapäähän. Tässä sitä nyt ollaan, valmiina ryöstettäviksi ja murhattaviksi. On oltu liian kärkkäitä uskomaan viimeiseen asti, että punaiset eivät kehtaa omia kansalaisiaan vastaan nousta taistelemaan. Nyt se nähdään, että kehtaavat.
Tultiin jo Mäenpään pihaan. Isäntä pyysi naapuriaan istumaan, mutta tämä sanoi vain menevänsä nyt kotiin. Lupasi tulla toiste juttelemaan.
— Tulisit vaikka tänä iltana, pyyteli Juho. — Nykyiset puhteet ovat liian pitkiä, eikä tarvitsisi kuunnella aina niiden saarnaamista.
— Kieltäisit saarnaamasta.
— Ei uskalla.
— … olla isäntä omassa talossaan!
— Ei omassaankaan. Kyllä kai heillä on jo nuorat punottu meidänkin pään varalle. Riistäjiä ollaan ja lahtareita.
— Mh… pr… kyllähän ne nyt räyhäävät, mutta kuinkahan pitkältä…