— Mikäpä sen tietää. Vieläkö elänee isäin henkeä yhtään nykypolvessa.
— Saatpahan nähdä, virkkoi Hakamaan isäntä mennessään.
»Sillä on vielä varma usko oikean voittoon tallella, minulta se jo alkaa loppua», mietti Juho pirttiin astuessaan.
Talonväki oli päivällispöydässä. Ei puhuttu mitään isännän astuessa pöydän päähän. Mutta heti tämän jälkeen aloitettiin kuin yhteisestä sopimuksesta.
— Tänään se tulee taas postikin, sanoi yksi.
— Nähdään mitä ne siellä suuressa maailmassa puuhaavat.
— Lakkoja ja verilöylyjä ne kai siellä järjestävät, virkkoi Tuomas, talon vanhin poika kylmästi.
— Kaipa ne lahtarit jo ruokkivat nälkäisiä lyijyllä, virkkoi eräs päiväläinen kuohahtaen.
Mieliala päivällispöydässä tuntui kiihtyvän. Kuin vihan vimmassa purtiin leipää, ja tuopit kolahtelivat pöytään kuin uhitellen.
— Mutta valmistutaan sitä toiseltakin puolelta, virkkoi joku verotyöläinen ääni vapisten.