Mäenpään isäntä oli tullut paikalle.
— Mutta miten on selitettävissä, että punakaarti teidän kotonanne harjoitteli ja tuomioitaan luki. Ettekö tekin kuulu punaisiin?
— En, kuului tytön jyrkkä vastaus.
Muutamat katselivat epäillen tyttöä. Joku lähti antamaan määräystä lentävälle osastolle, jonka piti lähteä Punamäen torppaan.
— Tule nyt lepäämään, virkkoi Mäenpään isäntä ystävällisesti Kaisulle.
— Sinä varmaankin hiihdit kovasti.
— Tyttöä ei saa vielä laskea menemään, kuului joku sanovan kylmästi. Ja ovessa mennessään kuuli Kaisu siihen vielä lisättävän:
— Saattaa olla samassa liitossa. Pitäisi sanoa miehille, että menisivät varoen mökkiin.
Se oli kuin ruoskan isku vasten kasvoja. Epäiltiinkö häntä täällä punaiseksi ja valehtelijaksi!
Mäenpään isäntä oli ystävällinen. Toimitti ruokaa ja juomaa ja kehoitteli lepäämään. Sanoi hänen tehneen palveluksen isänmaalle ja kotiseudulleen tuodessaan tärkeän sanoman.
Tuntui hyvälle, että edes joku oli ystävällinen. Ruoka ei kumminkaan maistunut. Kuvitellen kohtaloaan jäi hän erään sivuhuoneen sohvalle lepäämään. Oli keskiyö, mutta kukaan ei näyttänyt joutavan nukkumista ajattelemaan. Kaikilla näytti olevan kiire. Miehiä tuli ja toisia meni, kiväärit olalla. Lauria vain ei näkynyt. Olikohan mennyt toisten kanssa Punamäkeen. Tuotaisiinkohan isä ja äiti vangittuina tänne? Isä taas varmasti kiroaisi tietäessään, että hän on ollut ilmiantajana! Kotiin ei voinut enää mennä. Teki mieli lähteä kysymään, eikö hänellekin olisi täällä jotakin tehtävää. Hävetti mennä tällaisissa vaatteissa. Pitäisi puhua Mäenpään isännälle.