— Onhan tämä ikävää tämmöinen, mutta on tämä niin ihmeellistäkin.
Niinkuin tuuliaispäät lähtivät.
— Niin… Kuului olleen muutamilla aseina puunuijat niinkuin ennen pohjalaisilla.
Liekit raukesivat takassa. Tuvassa tuli pimeä. Juho nousi, sytytti lampun ja virkkoi emännälle:
— Pitänee lähteä niille viemään ruokaa. Jätä vain pari leipää kotiin. Muut kaikki säkkiin ja voita ja lihaa. Minä nostan jauhosäkin tuolta aitasta rekeen. Pitäisi laittaa niin, etteivät tytöt näkisi…
— Et kai sinä nyt lähde yön selkään… Saattaisi olla vaikka minkä tekevää…
— Pahemmassa vaarassapa siellä toiset ovat. Ja pian minä sieltä takaisin tulen. Parempi kuljettaakin näin öiseen aikaan.
Kesti-Tuomas laitteli reen ja valjasti hevosen. Juhon lähtiessä pakisi:
— Olisin tässä minäkin nuorempi mies niin lähtisin.
— Niinkö punaisten puolelle? virkkoi isäntä leikillään.
Tuomas kirosi karkeasti. Eikö hän muka osaisi valkoisten puolella tapella. Ainapa hän on ollut sotajalalla niitten sosialistien kanssa.