VIII.
Selvittyään tajuihinsa huomasi Lauri olevansa vuoteessa. Iso sali oli täynnä vuoteita, ja jokaisessa näkyi miehiä, jotka makasivat äänettöminä.
Nyt hän jo muisti, että oli haavoittunut ja että tämä oli sotilassairaala. Miten ja milloin hän oli tänne tullut, oli vielä epäselvää. Oliko hän jo kauankin maannut täällä? Mitä oli tapahtunut tällä ajalla? Vieläkö mahtoi hirveä veljessota raivota ja kumpainenko puoli oli voitolla?
Lauri koetti liikutella jäseniään. Rinnassa ja olkapäässä tuntui kipeältä.
Nuori sairaanhoitajatar tuli hänen luokseen ja hymyili, huomatessaan
Laurin uteliaasti katselevan ympärilleen.
— Nythän on asiat jo parempaan päin, on vain pysyttävä hiljaa vuoteessa.
— Olenko jo kauankin ollut täällä? kysyi Lauri.
— Kohta kaksi viikkoa.
— Niin kauan! Ja kuinka on rintamalla?
— Hyvin, poikaseni, virkkoi ohikulkeva lääkäri, joka poikkesi Lauria katsomaan. — Teistä tulee vielä mies, mutta tiukalle se on ottanut. Olkaa nyt varovainen.