— Ei ennenkuin asiat on selvät. Jos Tuomas kaatuu, aion käydä itse hänen tilalleen.
Juhon kasvot näyttivät kuin kiveen veistetyiltä. Lauri katseli ihmetellen isäänsä.
— Miten siellä kotona sitten?
— Ensin isänmaa ja sitten vasta koti. Ja kyllähän äiti siellä hoitaa taloa vanhan Tuomaan kanssa.
Poika tavoitti isän käden ja puristi sitä miehekkäästi ja virkkoi:
— Niin minustakin, että ensin kivääri ja sitten aura. Pian tästä joudun minäkin…
Seurasi hetkisen kestävä hiljaisuus. Juho nousi lähteäkseen ja ojensi kätensä Laurille.
— Hyvästi, poika, ja kun joudut riveihin, niin… tee kaikki minkä voit.
— Kyllä, isä. Terveisiä äidille ja… muillekin siellä kotona.
Juho meni. Lauri jäi ajatuksineen kahden kesken. Mietteet kulkivat kotiin, jossa oli paljon rakasta, mutta se kaikki sai jäädä niin kauaksi kuin vapaus koittaisi.