— Olipa siinä sitten vaara lähellä.
Juhon silmät olivat käyneet kosteiksi. Laurikin tunsi silmäkulmaansa kihoavan kyynelen, mutta se oli kiitollisuudesta elämälle, joka oli hänet pelastanut.
— Tuomaasta se on sitten tullut vänrikki, virkkoi Lauri.
— Jospa lienee… niinhän ne sitä kertoivat.. ja kirjoittihan tuo itsekin.
— Tulleekohan pian lomalle?
— Jospa saaneekin pitemmän loman, Tuomas. Äiti kertoi nähneensä unen ja sanoi, ettei Tuomasta nähdä enää näillä silmillä.
— No johan…
— Ei ole äitisi ennen turhia uneksinut. Kehoitteli vain minua lähtiessä, että toisin sinut kotiin, että jäisi edes yksi poika.
Lauri hymähti.
— Ja pitäisikö minun sitten lähteä kotiin?