»Sitä minä tahtoisinkin», ajatteli tyttö, mutta sanoi kumminkin ääneen:
— Sattuuhan se niin moneen muuhunkin. Ehkä siellä eivät epäilisi minua.
Juho ojensi tytölle kätensä:
— Kyllä sinä pääset. Ja kun palaat, niin toivon saavani pitää sinut tyttärenäni.
Tumma puna läikähti tytön poskille. Juhon sanat olivat koskettaneet soittimen kieltä, jonka tyttö luuli iäksi vaienneen.
Emäntäkin oli tullut paikalle, ja isäntä kertoi hänelle tytön aikeista.
— Mitä sinä siihen sanot?
— Eihän minulla ole oikeutta kieltää yhtä enemmän kuin toistakaan, vaikka pidänkin Kaisua kuin omana lapsenani.
Pyhien jälkeen Juho lupautui tyttöä saattamaan kaupunkiin asti.
Alkaisivat jälleen pitkät ikävät illat tytön mentyä. Kukapa lukisi heille ääneen iltasilla ja laulelisi sunnuntaisin. Mutta tarvittiinhan sielläkin hellää kättä, missä haavoja iskettiin.