Lauri seisoi ikkunan ääressä ja katseli hämärään yöhön.
Mitä varten Tuomas puhui Kaisusta? Oliko se sairaan tavallista hourailua, vai olisiko Kaisu todellakin…?
Ovelta kuului hiljainen nyyhkytys. Lauri kääntyi katsomaan. Hetkisen seisoi hän sanattomana.
— Kaisu!
Tyttö nosti katseensa, mutta antoi sen painua alas. Eihän hänellä ollut enää oikeutta.
Lauri meni ja otti tytön käden omaansa.
— Oletko sinä ollut täällä, ja minä en tietänyt. Mutta puhu nyt jotakin…
Tyttö kertoi tulonsa, kaiken muun jätti vielä kertomatta.
— Ja olet hoitanut Tuomasta. Olisinpa ollut hänen tilallaan!
Puna kohosi tytön poskille, mutta hävisi jälleen.