»Miten sen nyt sopivasti sanoisi?»
Mutta emännän tarkka silmä oli jo kaikki huomannut.
— Nyt on Tuomas kaatunut, minä näen sen sinun silmistäsi, huokasi hän ja painui penkille.
— On tapahtunut Herran tahto.
Vanha äiti istui äänetönnä avuttomassa hiljaisessa surussaan. Juhoon koski äidin suru kipeästi. Hän jäisi nyt vielä yksin.
— Tuodaanko Tuomas kotiin? kysyi äiti.
— Tuskin. Hautajaiset vain pitäisi laittaa ensi sunnuntaiksi.
— Mutta minä tahtoisin nähdä Tuomaan vielä kerran, virkkoi äiti hiljaa nyyhkyttäen.
Juho istahti äidin viereen.
— Pitäisikö poika sitä varten tuoda kotiin? Näkisihän sen sielläkin… Eivätkä taida antaa sotilaita kuljettaakaan. Tulethan toki poikaa hautaan laskemaan?