— Ähhäh, nnoh, kyllä sinä valehtelet nyt ihan kouraantuntuvasti. Ei niitä ole semmoisia petoja. Ja jos olisikin, eivät ne uskalla tulla tänne talon kartanolle. Isäntä kun ottaisi seipään, niin silloin tulisi suloinen lähtö. Ajoi se yhden kerran jo minuakin seipäällä.
— No mistä syystä?
— Satuin menemään perunapeltoon ja siitäkös tämä hyväkäs suuttui hirveästi. Karjui ja hotaisi seipäällä, että monta päivää jomotti nivusia.
— Vai semmoinen tämä isäntä. Äkäinen sillä on poikakin. Menin kerran pihamaalta jotain suuhuni hamuamaan, niin tämä hävytön ampua roiskautti, mutta eipäs toki sattunut. Siinä oli jo henki vaarassa, kertoi Harakka.
— Hyvä se isäntä on minulle sitten sen jälkeen ollut. Käy aina korvan tauksia ruopottamassa ja hokee: »kosu, kosu». Toi yhden kerran kaurojakin. Siitä hyvästä minä olen sille lahjoittanut kaksi kertaa oikein kauniita porsaita.
— Mutta saat uskoa, että vielä se syö sinut suuhunsa, isäntä, sanoi
Hajulainen.
Tahvo nousi taas istumaan ja heristi kuuloaan.
— Että mitenkä?
— Niin, että syö sinut suuhunsa.
Tahvo mietti hieman ja sanoi sitten: