Harakka hyppäsi aidalle.
— No mikä sinulle tuli? kysyi.
— Pitää tässä aloitella sitä ruokavirttä. Sitä saa aina laulaa hyvän aikaa, ennen kuin tuovat. Öäää, örni, örni, vorniinkorni.
— Elä veikkonen, kun ihan korvat halkeaa, sanoi Hajulainen. — Näkyivät tulevan niityltä, pian ne ruokaa tuovat, kun maltat odottaa.
Talon ruokakello helähti soimaan ja Harakka lensi navetan katolle odottamaan Tahvon ruoka-annosta, saadakseen siitä luvatun mahantäyden.
RISTIJÄISET MIRRILÄSSÄ.
Mirrilä on iso talo. Tietäähän sen, kun on niitä mirrejä, nytkyttelijöitä, kokonaista kymmenen ja vielä poika ja tyttömirrit lisäksi. Onhan siinä perhettä.
Ja nyt oli Mirrilän perhe vielä lisääntynyt viidellä pikkumirrillä, jotka olivat kaikki poikia. Onnellinen mirriäiti makasi vakassa ja hoiteli pienokaisiaan.
Tietää sen, että siinä nakatettiin ja maristiin. Kun nyt niin monta poikaa saatiin yht'aikaa Mirrilään.
Eipä malttanut isäntämirrikään lähteä töihin vaan kähräili siinä vakun ympärillä ja veteli pitkiä haikuja piipustaan. Siinä käpsehti mirrivaarikin ja lateli juttuja, joita kukaan talonväestä ei uskonut. Oli näes hänkin niin hyvällä päällä, että rupesi valehtelemaan. Ihan piti nauraa mirrien sillä vaarilla, kun tekaisi niin pitkiä valeita.