— Kuka siellä? kysyi Hukka.
— Julle täällä vain on, laskehan sisään, että jututaan.
Avasihan Hujulainen oven parhaalle ystävälleen ja hauskaa oli kumpaisestakin, kun tavattiin.
— No mitä sinulle kuuluu? kyseli Hujulainen Jullelta.
— Mitäpä sitä… päiväkaudet saa maata ja pyöriä yksissä jalkainsa teissä, hätäjälin pellon veräjälle päästetään.
— Vai on kuoman asiat niin hullusti, sanoi Hujulainen. — Minulla se on elämä vapaata, kun ei ole ketään kieltämässä eikä käskemässä. Saa olla niinkuin haluttaa.
— Onhan se muutamilla mukavaa, tämä elämä Lähtisihän sitä koettamaan ominpäinkin, mutta kun on niin tottunut niihin ihmisiin.
— Eikös ja vähän… kyllä sitä tottuu pian tähän metsäläiselämään, kun vaan tahtoo. Olisihan tässä tilaa meille molemmille, jos niinkuin muuten passaantuisi sinulle, esitteli Hukka. — Yhdessä syötäisiin, mitä saataisiin.
Julle tuli ihan liikutetuksi Hujulaisen ystävällisyydestä. Lupasi miettiä asiaa ja muutamana yönä käydä sanomassa Hukalle päätöksestään.
Hujulainen tarjosi Jullelle vähän haukattavaakin, tuoretta metsoa, jonka edellisenä aamuna oli ropannut kankaalta, mihin se tuli kevätilojaan pitämään.