— Hoidan sinua hyvin.
— Etkä vie markkinoille ja siellä myy?
— Enhän toki.
— Etkö myy muillekaan? uteli Polle. — Kun minä sinun hyväksesi teen kaikki minkä voin, niin…
— En myy, älä veikkonen puhukaan siitä semmoisesta. Enhän minä niin paha ole.
— Sitten kun minä kuolen, niin laitat länkeni pään alle ja kaivat haudan johonkin minulle, eikö niin?
— Niin, niin, ja minä nyljen sitten nahkan päältäsi ja saan siitä oikein lämpimiä kenkiä, sanoi Pekka.
— Vai nyljet sinä nahkani, virkkoi Polle ja näytti olevan vähän hämillään. Että nyt Pekkakin tekisi sen minkä muutkin, tuntui vähän pahalta.
— Kyllähän se on vähän ilkeätä työtä, mutta isä sanoo, että kaikkea pitää oppia tekemään ja sitten kun sinä kuolet, opettelen minä sitäkin.
Polle huokasi. Mihin ne sitten hänen nahkansa vienevät. Kun hän oli varsa ja isäntä ajoi hänellä ensi kertaa, oli vanhan ruunan nahka — niin isäntä sanoi — reessä ja sitä piti pelätä niin ettei tahtonut aisoissa pysyä. Ikävä juttu, että nahka sillä lailla kuljetellaan.