— Hyvää päivää, herra Kiekujainen, tulehan juttusille.
— Kot, kot, koot, kuului kujasta Kiekujaisen varoitus perheelleen.
Mikolle parkaisi:
— Mitä sinä tänne tulit, viekas Repolainen. Varmaankin kanojani vaanimaan?
— En toki sinun kanoistasi välitä niin vähääkään, sanoi Repolainen. — Tulin muuten aikani kuluksi juttuamaan, kun ei sattunut muutakaan toveria olemaan. Luulin sinun haluavan kuulla metsän uutisia.
— Kyllä sinä tulit pahoissa aikeissa, minä arvaan, kotkotti Kukko. —
Mene veikkonen matkaasi, ennen kuin Moppe tulee metsästä.
Mikko nauroi salaa. Aika hölmö tuo Kiekujainen. Jos olisin hänen housuissaan, sanoisin, että Moppe on täällä minun takanani ja antaa heti kyytiä jollet mene matkaasi.
— Vai on Moppe metsässä ja muut miehet myöskin. Siksipä minäkin tänne uskalsin tervehtimään sinua. Ala jo tulla sieltä näkyviin.
— Vähätpä minä välitän sinun tervehtimistavoistasi, sanoi Kiekujainen.
— Nappaat taas yhden kanoistani suuhusi, jos tässä en pidä varaani.
— Voi minkä tähden sinä aina epäilet minua, sanoi Repolainen surkealla äänellä. — Enhän minä aina kanojasi vie, se nyt on ihan vissi.
Jopa uskalsi Kukko Kiekujainen tulla näkyviin. Varovasti kurkisti navetan nurkalta ja varoitti kanojaan pysymään visusti hänen selkänsä takana.