— Hyvä, ettei selkäänsä katkaise, arveli toinen.
Poistuttiin ilvehtien ja odotettiin aamua.
Mutta taivaalta alkoi tipahdella suuria lumihiuteita ja yön tullen tuli pyry. Aamupuolella lakkasi lumen tulo ja Tapio, jolta oli viimeistä kaunistelua pyydetty, siirteli taivaan verhoja, että tähdet pääsivät tuikkimaan. Pakkasukkoa pyyteli vielä Tapio avukseen ja kohta paukahteli metsässä hänen kuhmurainen keppinsä, kun hän rakenteli huurrevaippoja puihin ja kuningasistuimen ympärille.
Ja kun tuli aamu ja aurinko nousi, kimalteli juhlasali ja koko metsä komeimmissa timanteissaan. Metsänväki ryhmittyi valtaistuimen ympärille odottamaan mesikämmentä.
Hetken kuluttua tulikin kurki eellimäisenä ja hänen perässään kontio tallustellen hitain ja arvonsa mukaisin askelin paikalle. Kurki otti juhlallisimman ilmeensä ja kumarteli kontiolle.
— Herra kuningas, suvaitkaa nousta valtaistuimellenne, koko metsä palvelee nöyränä alamaisena teitä.
Karhu kiitti kunniasta ja luottamuksesta, jota hänelle oli osoitettu ja alkoi kavuta kannon nenään. Mutta hukka tovereineen naureksi salaa kouraansa ja jännityksellä odotti, miten nallelle kävisi.
Kontio pääsi kannon nenään, joka alkoi jo arveluttavasti raskaan painon alla huojua. Koppelo laski kanervanvarsista ja jäähileistä tehdyn kruunun hänen päähänsä ja aikoi ruveta puhetta pitämään, mutta silloinpa istuin petti ja nalle kellahti korkealta alas mättään juurelle suurella ryskinällä.
Hukka päästi tovereineen iloisen naurun, mutta toiset kävivät sanattomiksi hämmästyksestä.
Nalle oli satuttanut selkänsä kiveen ja hirveästi ärjyen kömpi hän jaloilleen, karjasi vielä niin, että siivekkäät koholle hypähtelivät ja kävi kourin käsiksi valtaistuimeensa ja hajoitti sen perustuksiaan myöten.