Mikko Repolainen oli salaa seurannut hukan työtä ja suhahti nyt koppelon korvaan tapahtuneesta petoksesta. Koppelo otti nyt puhevuoron ja kiirehtien karhulta pyytämään anteeksi, ilmaisi yleisölle hukan salajuonet. Samalla pyysi hän, että nalle olisi heidän kuninkaansa kaikesta huolimatta.
Hukka käskettiin koko sukunsa kanssa poistumaan ja kun tämä oli muristen vaatimuksen täyttänyt, voitiin jälleen ryhtyä juhlaa jatkamaan.
Iltapäivällä, kun istuttiin yhteisellä juhla-aterialla, suli nallen mieli jo täydellisesti, kun hänelle tarjottiin makea vasikkapaisti marjojen kanssa.
Ja siitä lähtien on nalle ollut metsän kuningas eikä hänen valtaansa käy enää kukaan riistämään.
Nallen jouluyö.
Nalle oli joulun edellisenä päivänä kääntänyt kylkeään ja nukahtanut uudelleen. Mutta seuraavana yönä oli pakkanen paukutellut niin korvia särkevästi, että nalle oli herännyt ja haukotellut pitkään ja sitten ärjähtäen ponnahtanut pesästään ulos. Olihan se tosin vastoin tavallisuutta, että hän unensa katkaisi keskellä talvea, vaan olipa tässä vielä aikaa maatakin, jos hieman pistäytyisi töllistelemään, mitä nyt metsässä oikein puuhattiin, koskapa pakkasukkokin niin mahtavasti moukaroi.
Nalle istui takasillaan ja haisteli ilmaa, kylläpä oli tiukka pakkanen! Ihan nenänpäähän otti. Kas, miten metsäkin oli vahvassa huurteessa ja luntakin näytti olevan kovin vahvasti. Eikös kuukin näyttänyt naamaansa metsän takaa. Olipa laihtunut. Ei ollut kuin puolikas naamasta jälellä.
Mitähän, jos tekisi pienen kierroksen metsässä. Hyväksi se kai olisi, kun jäsenetkin tahtovat jäykistyä. Ja olipa korea kuunvalokin metsään vetämässä.
Nalle vihelsi kämmeniinsä, joita pakkanen oli hieman puraissut, ja lähti sitten löntystelemään. Ääh, miten jäykäksi ne takaset taas olivat tulleetkin! Ja kylläpä hankikin upotti. Taitaisi olla parasta, jos kääntysi pesäänsä takaisin.
Nalle oli löytänyt metsätien ja tarkasteli sitä. Ähäh, sepäs kannatti.
Pitääpä katsoa, minne se menee.