Kylläpä metsässä kävi rapina, kun irroitettiin pihkoja puista. Ja kohta tontut kantoivat sylin täydeltä pihkaa ja sulloivat sitä nallen suuhun.
Nalle maisteli. Mitä? Pihkaahan se oli, pätö herkkua, ja vielä jouluyönä. Eipä kestinkiä kehdannut kehua. Parasta, kun lähtee untaan jatkamaan.
Ja nalle lähti löntystelemään hieman tyytymättömänä muristen, kun juhlakestitys oli ollut niin keskinkertaista laatua. Ja metsänväki seurasi kulkueena pesälle saakka, jossa vielä molemmin puolin toivoteltiin rauhan joulua metsänväelle ja nallelle hyvää unenjatkoa.
Pappilan hiirien joulu.
Vanhassa pappilassa oli joulun edellisenä päivänä pantu kaikki mullin mallin. Vanha Riitta oli oikein suursiivoustuulella, niinkuin aina ennenkin suurien juhlien edellä. Mutta nythän oli tulossa kaikista suurin juhla ja vanha Riitta sai oikein poskensa punakoiksi puuhatessaan.
Hiiriperhe oli asunut jo vuoden pappilassa. Ruokakonttorin komeroissa oli hyvä piileksiä vaanivalta kissalta ja sieltä löytyi yhtä ja toista hyvin makeata maisteltavaakin. Hiiriemo tiesi, että joulu oli tulossa. Se oli puhunut siitä pojilleenkin ja kaikin odottivat he nyt,, milloin ruokakonttorin hyllylle ilmestyisi jouluherkkuja. Vesi kielellä kuvaili hiiriemo niiden makeutta pojilleen.
Hiiriemo ei ollut muistanut ollenkaan juhlien edellä käypää suursiivousta. Niinpä hän nytkin hämmästyi, kun pappilan palvelijat kolistelivat huoneissa luutineen ja vesisankoineen ja tulivat viimein ruokakonttoriinkin, vanha Riitta komennellen ja koluten hyllyillä. Eivätkös pistäneet kynsiään ihan joka komeroon! Hiiriemon täytyi sukkelasti käyttää pieniä jalkojaan, päästäkseen pakoon.
Aikansa touhuttuaan ne menivät ja hiiriemo palasi jälleen katselemaan minkälaista siellä nyt oli. Kylläpä olivatkin osanneet panna kaikki hyllyt ja komerot puhtaiksi. Haisi vain luudalta ja vedeltä eikä yhtään ruoka-aineilta. Mitä tässä nyt suuhunsa pistäisi jouluherkkuja odotellessa. Isähiirikin tuli työstä jo päivälliselle ja tahtoi ruokaa. Pojatkin siinä jo nälissään vikisivät.
— Mistä minä nyt teille ruokaa annan, kun kaikki on näin puhdasta, valitteli hiiriemo. Parasta on kai ruveta odottamaan jouluherkkuja.
Isähiiri jupisi huonosta taloudesta ja pujahti koloonsa. Oli kai mentävä aittaan nakertamaan raakaa lihaa. Hän olikin ollut sinne sopivaa koloa etsimässä ja päivälliselle lähtiessään löytänytkin. Raaka liha ei tosin maistuisi kovinkaan hyvältä, mutta nälkä siitä toki lähti. Ja isähiiri pujahti kolostaan seinän alitse lumipolulleen ja aittaan. Huh! kylläpä siellä oli kylmä ja liha niin jäässä, että hampaita paleli! Mitä se oli! Tuliko sieltä joku? Pakkanen taisi vain nurkissa paukutella.