Kierrettiin pellon aitovierustaa niityn laitaan, ja eräälle kohdalle, jossa oli kolo aidassa, seisahtui vasikka ja virkkoi:
— Tuossa se nyt on niitty, jossa sun sopii elellä. Menet vain tuosta kolosta ja sitten ojan vartta ladon kupeelle, jossa on sopiva pensas pesän paikaksi. Ja eipä nyt muuta kuin hyvää vointia vain. Käynpähän joskus katsomassa.
Vasikka kääntyi menemään, ja kiitettyään pujahti Jussi niittyyn ja lähti, ojan vartta seuraten, neuvottuun suuntaan. Kylläpä heinä olikin pitkää ja hienoa. Ja miten voimakkaasti se tuoksuikin. Tuota se olikin, jota hän joskus siellä kotiaholla asti oli vetänyt sieraimiinsa ja jäänyt ihmettelemään. Äiti oli silloin puhunut jotain niitystä, mutta hän ei siitä saanut selville sen enempää.
Ja tuossa oli sitten se lato. Katsotaanpa oliko siellä pesän paikka!
Olipas vain. Tiukka närepensas, jonka sisästä ei sopisi näkymään kenellekään. Ja vatun varsikkoa koko seinusta täynnä. Eipä totisesti olisi parempaa pesän paikkaa löytänyt etsimälläkään. Kelpasipa siinä torkahtaa.
Pikku pupu teki kierroksen ladon ympäri, pistäysi latoonkin ja puukkasi kuivaan kerppukasaan, joka kohahti ja rusahti. Sitä säikähtäen ponnahti hän takaisin ladon eteen ja hetkisen kuunneltuaan alkoi kupsehtia heinikossa ja illastella. Lähellä oli oja, josta sai lipaista vettä janoonsa. Ja siinä illastellessa johtui Jussin mieleen, että jospa äiti tietäisi hänen uuden olinpaikkansa, tulisipa varmasti katsomaan. Olisi ruokaa äidillekin…
Sen enempää kumminkaan surua tuntematta ryhtyi Jussi laittamaan pesäänsä kuntoon närepensaaseen ladon kupeella. Saatuaan sen mieleisekseen torkahti hän pää etukäpäläin päälle ja näki unta entisestä kotiahosta ja äidistä.
Eräänä päivänä käydessään juomassa ojan reunalla Jussi näki niityn laidassa kuukkivan samanlaisen jänöjussin kuin itsekin oli. Huomasipa hänkin, koskapa tuli lähemmäksi ja pakinoille lyöttäysi. Tehtiin liitot että elettäisiin yhdessä ja laajennettiin pesää. Pupu oli samanlainen orvoksi jäänyt kuin hänkin, ja päätettiin sovussa elellä uudessa olinpaikassa.
Vierähti muutamia päiviä ja toverukset päättivät tehdä pienen kävelyretken ympäristöön. Ja ensimäinen kävelyretki viehätti niin, että tehtiin toinen, vielä suurempi. Meni monta päivää sillä retkellä.
Kun toverukset palasivat retkeltään, kohtasi heitä kotiin tultua outo näky. Heiniä oli niityltä kerätty pieniin kykkösiin ja kokoihin. Ei missään näkynyt enää suojaavaa, hyvältä tuoksuvaa heinää pystyssä.