— Nyt eivät koirat meitä huomaa, kun tuli lunta, virkkoi Jussi.

— Saattavat jälistä päästä selville, arveli Puputti.

— Sotketaan jälet, näin…

Ja Jussi teki niin hassuja liikkeitä, että Puputin piti nauraa oikein makeasti.

Eipä maltettu pysähtyä pesälle, vaan jatkettiin matkaa torpan kartanolle. Rauhallista oli niinkuin ennenkin. Tuoreita hakoja oli ajettu pihaan ja reki oli kumossa halkokasan vieressä. Tallissa purra rouskutteli hevonen. Eipä ollut mitään pelättävää. Kierrettiin kerran saunan ja tuvan ympäri. Jussi aikoi pistäytyä hullutellessaan tallin ovessa olevasta pienestä kolosta talliinkin, mutta Puputti vakavasti kielteli. Riihen ovi oli raollaan ja sieltä tuoksui lämmin olkien haju. Olipa jäänyt kauralyhde riihen eteen. Siitäpä sopi ohimennen haukata nälkäänsä. Sitten laukattiin taas niitylle, niin että lumi pöllysi.

Eipä kehdannut vielä pesäänkään mennä. Ilo jälleennäkemisestä oli vielä siksi vilpitön, että sen kunniaksi oli vielä laukkailtava niityllä ristiin rastiin. Päätettiinpä pistäytyä vielä metsäänkin.

Ja sielläkös oli elämä herännyt. Ensi lumi oli houkutellut kaikki metsän väet liikkeelle. Oravat pyrähtelivät puusta puuhun, ravahtelivat runkoja myöten ja ryhtyivät toistensa kanssa hippasille. Toisiakin jänöjusseja oli ilmestynyt vesakkoaholle ja kylläpäs siinä tepasteltiin. Kärpät suikkelehtivat pensaasta pensaaseen ja tätä ilakoimista katsellen oli metsokin laskeutunut männyn oksalta alas ja tepasteli kotkotellen toisten joukossa. Mesikämmenkin, maattuaan jo jonkun aikaa pesässään, oli tuntenut tuoreen lumen tuoksun nenäänsä ja lähtenyt pienelle huvikävelylle. Eipä ukko piitannut nyt saalistamisesta, vaan kämmeniinsä vihellellen löntysti eteenpäin.

Mikko Repolainen oli edellisinä öinä vimmatusti saalistanut, mutta nyt, kun siihen olisi ollut kovin hyvä tilaisuus, kun koko metsän karja kuppelehti aholla, ei hän viitsinytkään. Valitsi semmoisen kiven, johon leikki sopi hyvin näkymään, kapsahti kivelle ja jäi siihen istumaan. Katselipahan siinä vain pää kallellaan ilonpitoa.

Entäpä pienet metsähiiret. Nekin hyppivät lumessa ja vikisivät ilosta, vaikka tiesivätkin, että nyt tulee kova talvi ja pakkanen pian puree pientä jalkaa ja nenän päätä.

Riekot olivat karkelosta myöhästyneet, mutta jopa nekin meluten tulivat joukkoon.